Muinaisjäännösten jäljillä Taipalsaarella

Kuivaketveleen linnavuori, Taipalsaari

Viikonloppuna oli pitkästä aikaa kaunis ja aurinkoinen sää ulkoiluun. Pimeän ja sateisen marraskuun keskelle se oli erittäin tervetullutta vaihtelua. Opinnoissa käymme tällä hetkellä Kulttuurit tutuksi -kurssia, jonka innoittamana lähdimme katsomaan läheisen, muinaisilta ajoilta olevan Kuivaketveleen linnavuoren. Olimme käyneet siellä talvella lumikenkäilemässä, mutta silloin ei itse rakenteista ollut mitään nähtävillä. (Tosin ei niistä ole juuri nähtävää lumettomanakaan aikana).

Saimaa Geoparkin uusi opastaulu

Linnavuori on saanut uudet opasteet Saimaa Geoparkin ansiosta, mutta varsinaisen linnakkeen historiasta ja rakenteesta kertoo parkkipaikalla oleva vanha opastaulu. Parkkipaikan tuntumasta lähtevät rappuset nousemaan kohti linnavuoren lakea. Oikealla puolella rappusia seisoo linnavuoren järkähtämättömät ja kunnioitusta herättävät kalliot. 150 askelta myöhemmin oletkin jo näköalatasanteen juurella.

Näköalatasanne kallion päällä

Maisemia näköalatasanteelta Saimaalle

Kuivaketveleen linnavuori kohoaa n. 40 metriä Saimaan pinnan yläpuolelle, ja reilut sata metriä merenpinnan yläpuolelle. Se on n. 600 metriä pitkä, ja 80-100 metriä leveä kalliodrumiini, joka on suuntautunut mannerjäätikön liikesuunnan mukaisesti luoteesta kaakkoon. Linnavuoren pohjoisosaa kiertää kolmelta sivulta keskimäärin 10 metriä korkea, paikoin pystyjyrkkä ja porrasmainen jyrkänne. Eteläsivu on loiva, ja sen yläosassa on n. 40 metriä pitkä kivivalli. (Lähde: Saimaa Geoparkin opastaulu).

Jyrkänteen reunalla

"Muinaislinnat ovat korkeilla ja jyrkillä kallioilla sijaitsevia rautakautisia suoja- ja puolustuspaikkoja, joihin paettiin vihollisen uhatessa. Kuivaketveleen linnavuoren kallion loivimmalla rinteellä on yksi tai useampia kivivalleja, jotka ovat todennäköisesti vanhojen hirsivarustusten perustoja. Vallin sisäpuolelle jää vajaan hehtaarin kokoinen kallion laki. Linnojen rakentaminen edellytti laaja-alaista järjestäytymistä ja yhteistoimintaa. Linnoja alettiin rakentaa rautakauden loppupuolella ja niiden käyttö ajoittuu 800-1300 luvulle jKr." Matka menneisyyteen 2000, Minna Kähtävä-Marttinen.

Muinaislinna on lainsuojaama. Siihen ei saa kajota tai muuttaa sitä mitenkään.

Linnavuorella tehtiin argeologinen tutkimus vuonna 2002, ja sen perusteella Linnavuoren voi ajoittaa viikinkiajalle, mikä on yksi rautakauden ajanjakso. Linnavuoren laelle on kaivettu kymmenen koekuoppaa, mutta ne ovat jääneet tuloksettomiksi.

Linnavuorella ja sen ympäristössä Saimaan rannalla kiertää useita polkuja ja siellä on rauhallista ja mukavaa kävellä. Toki luvattomia nuotiopaikkoja ja roskia näkee täälläkin. Kesäisin kannattaa suojautua punkeilta, sillä niitä linnavuoren heinikossa riittää.

Polkuverkosto kulkee kauniissa maisemissa

Jatulintarha ja Penvuori

Kävimme myös Taipalsaaren Muukkolassa etsimässä maastokarttaan merkattua jatulintarhaa, ja löysimmekin sen sijainnin, mutta itse jatulintarha oli kyllä huonosti nähtävillä. Parin metrin mittaisia lyhyitä kivistä tehtyjä kaaria erottui sammalikon alta, vai lieneekö ne sitten olleet mielikuvituksen tuotetta. Enimmäkseen paikalla oli vain muutamia pienehköjä kiviröykkiöitä.

Jatulintarhat ovat kalliolle tai moreenimaalle kivistä tehtyjä sokkelolatomuksia eli labyrinttejä. Niiden halkaisija voi olla 10-20 metriä. Jatulintarhojen merkityksestä on montaa eri tietoa. Niitä on saatettu rakentaa merimiesten ja kalastajien toimesta ihan vain ajankuluksi, tai tuomaan suotuisia ilmoja. Niiden on myös arveltu liittyvän hedelmällisyysriitteihin tai kertoneen alueen omistuksesta.

Edessä olevalla alueella on jatulintarhan oletettu paikka

Löysimme alueelta vain kivikasoja

Oletetulta jatulintarhalta jatkettiin matkaa läheiselle Penvuorelle. Penvuori nousee Saimaan pinnasta jonkun verran, ja sen laelta olikin kauniit maisemat Maavedelle. Mistään varsinaisesta vuoresta ei kuitenkaan nimestä huolimatta ole kyse. Penvuoren ja niemenkärjen väliin jäävällä alueella on kymmeniä kivikasoja eli viljelyröykkiöitä. Nekin on kiinteitä muinaisjäännöksiä historialliselta ajalta ja näin ollen "rauhoitettuja".

Kiviröykkiöitä oli lähellä rantaa, sekä Penvuoren juurella.

Viljelyröykkiöt ovat kiinteitä muinaisjäännöksiä

Taipalsaaren Käärmekallio 

Viimeisenä suunnistimme Vehkataipaleen Kirvesniemeen etsimään Käärmekalliota. Saimme vinkkiä kyläläisiltä, ettei kallio ole siinä kohdassa mihin se on kartassa merkattu. Haravoimme metsää siellä täällä, ja luulimme jo löytäneemme oikean kallion, mutta emme tietenkään mitään käärmekuviota nähneet. Otimme muutamat kuvatkin kalliosta, mutta jälkeenpäin tarkasteltuna kallio ei ollutkaan se mitä etsimme. Käärmekallion salaisuus on siis vielä selvittämättä ja löytymättä. Saa nähdä ennätämmekö ennen lumien tuloa vielä käydä etsimässä sitä uudestaan. 

Kyllä opiskelu voikin olla välillä todella inspiroivaa. Aina ei tarvitse olla nenä kiinni kirjassa tai tietokoneen ruudulla. Luontoalan opiskelu on parhaimmillaan juuri tätä; tutkimista, löytämistä, harharetkiä, onnistumisia, vähän epäonnea, mutta ennen kaikkea mukavaa, motivoivaa ja ihan parasta!

Marraskuu ei ole yhtään sen pöllömpää aikaa seikkailla vaikka lähiseudun historiallisilla paikoilla!

Muinaisten esi-isien jäljillä retkeili Paula,
Luonto- ja ympäristöalan perustutkinnon opiskelija,
Saimaan ammattiopisto Sampo