tiistai 18. helmikuuta 2020

Rotta ja kotihiiri


Rotta

Rottia on aina vihattu ja niistä on haluttu päästä eroon, koska ne koetaan usein hygieniahaitaksi, sekä ongelmalliseksi levitessään kaupunkeihin ja tätä myötä asuinrakennuksiin, joissa ne saattavat aiheuttaa suurtakin tuhoa. Pystyvätpä rotat järsimään jopa haurasta betonia 14cm vuodessa kasvavilla hampaillaan, pitääkseen ne sopivan mittaisina. Tätä jyrkkää suhtautumista rottia kohtaan ei tarvitse ihmetellä myöskään kaikkien tunteman ’’mustan surman’’ (1340–50) tälle vuosituhannelle jättämän trauman takia. Tällöin Yersinia pestis -bakteerin levittäjänä oli mustarotta (Rattus Rattus) joka on nykyisin kuollut Suomesta sukupuuttoon, mutta erittäin harvoin se saattaa saapua mm. laivojen mukana Suomeen. Rotat on jyrsijöiden suku, johon kuuluu 55 lajia. Rotta on luokiteltu Suomessa haitalliseksi vieraslajiksi.

Itsekin olen kokenut inhotusta rottia kohtaan tavatessani niitä Lontoon metrotunneleissa ja lukiessani uutisia ’’jättiläisrotista’’ joihin aina silloin tällöin törmätään. Toisaalta taas olemme kesyttäneet Suomessakin ainoasta tavattavasta rottalajista isorotasta (Rattus Norvegicus) lemmikiksi soveltuvan lajin. Moniko kuitenkaan tietää millaisia otuksia rotat oikeasti ovat ja mitä niiden huonon maineen taakse kätkeytyy? Rotta on ällistyttävästi levinnyt lähes jokaiseen maailmankolkkaan kaikkein pohjoisimpia alueita lukuunottamatta. Tästä voidaan päätellä, että se on todella sopeutuvainen eläin ja sen ruokavalio on äärimmäisen monipuolinen syödessään mitä milloinkin on tarjolla. Rotta on myös todella ketterä liikkuessaan paikasta toiseen, onhan se erinomainen uimari ja kiipeilijä. 

Kiinalaisessa kalenterissa alkoi hiljattain rotan vuosi ja se onkin Kiinassa todella arvostettu eläin. Kiinassa on lukuisia tarinoita rotista, joissa se usein kuvaillaan kekseliäänä ja ovelana olentona. Rotalla on kautta aikojen ollut Kiinassa uskollinen rooli ihmisen kumppanina ja meillä olisikin noilta nokkelilta jyrsijöiltä paljon opittavaa..

Monella tulee varmasti ensimmäisinä ajatuksina rotasta mieleen eläinkokeet. Mitäpä rotalla ei olisi testattu ja kokeiltu, se on ollut pitkään suosituimpia eläimiä erilaisissa tutkimuksissa. Karua faktaa on, että eläinkokeet aiheuttavat tutkittavalle kohteelle paljon kärsimystä ja kipua, joten mielestäni ehdottomasti ainakin eläinkokeilla testatusta kosmetiikasta ja kodinpuhdistusaineista olisi hyvä päästä eroon. Itse pyrin aina suosimaan eläinkokeettomia tuotteita. Koe-eläinasiaa en ala tässä tekstissä sen enempää avaamaan, aiheen tulenarkuuden takia.



Kotihiiri (Mus musculus)

Rotalla ja kotihiirellä on paljon yhteistä, kuuluvathan molemmat jyrsijöiden lahkoon ja ovat rottaeläimiä, sekä levinneet ympäri maailmaa tehokkaasti. Molemmat ovat kaikkiruokaisia (viljatuotteet, ruantähteet, siemet, hyönteiset jne.) ja erittäin taitavia uimaan, kiipeilemään ja hyppimään. Kotihiiren erottaa rotanpoikasesta suurten takajalkojensa ja suuren päänsä vuoksi, kuten alla olevassa kuvassa on havainnollistettu:

Mustarotan (Rattus rattus) ja isorotan (Rattus norvegicus), sekä poikasen ja kotihiiren (Mus musculus) eroavaisuuksia.

Monia odottaa talven jälkeen mökillä kotihiirten aikaansaannokset, kun niiden papanoita löytyy ympäriinsä ja reikiä on nakerrettu sinne sun tänne. Rakennuksen pienet kolot kannattaakin etsiä ja paikata, sekä pitää huolta elintarvikkeiden kunnollisesta säilytyksestä, roskien käsittelystä ja kompostin tiiviydestä. Kotihiiri ei nuku talviunta, joten se etsii suojaisia paikkoja, mistä löytyy helposti ravintoa. Rotan ohella, myös kotihiiri on luokiteltu haitalliseksi vieraslajiksi, mutta se ei ole rauhoittamaton maanisäkäslaji.

Kotihiirinaaras voi synnyttää jopa 40 poikasta vuodessa ja kerralla poikasia syntyy noin 5-7 kappaletta. Poikaset ovat sukukypsiä jo 35-40 päivässä. Kotihiiren voi sekoittaa metsähiireen ja peltohiireen, jotka ovat hieman samannäköisiä. Metsähiiri on kuitenkin hiiristämme suurin ja peltohiirellä kulkee tumma juova päästä häntään, keskellä selkää.


Kirjoittaja: Miisa P.


Lähteet
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/nisakkaat/rotta  
https://www.vieraslajit.fi/lajit/MX.49649/show
https://www.ksml.fi/teemat/era-ja-luonto/Rotta-muutti-cityyn/963128
https://www.helsinki.fi/fi/projektit/kaupunkirotat/isorotta-kaupunkien-asukki
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/01/01/kadonneet-elaimet-pahamaineinen-mustarotta
http://www.luontoportti.com/suomi/fi/nisakkaat/kotihiiri
https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/suomen-rottakantaa-kartoitetaan-isorotta-on-inhottu-tuholainen-rakas-lemmikki-ja-tarkea-koe-elain-842461/
https://www.tunturisusi.com/rotat/
https://kiinalainenuusivuosi.fi/rotta-kiinalaisessa-kulttuurissa/
Suuri hiirikirja – Casta, Stefan ; Ullström, Staffan ; Lempinen, Ulla 2009

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti